OPETTAJAT

Kaikki opettajamme ovat koulutettuja tanssialan ammattilaisia

MIKKO VIKMAN

Mikko on toinen tanssikoulun perustajista, diplomitanssinopettaja sekä kansainvälinen tuomari. Mikko on todellinen tanssin moniosaaja ja hänet onkin palkittu mm Suomen tanssiurheilu liiton vuoden seuratanssiopettajaksi. Lisäksi hän on ollut kehittämässä Seniori Bailatino tuote konseptia yhdessä liiton kanssa. Tansseista lähinnä Mikon sydäntä on salsa, jota hän on opiskellut salsaa mm Kuubassa, tanssin mekassa! Mikko on urallaan koreografioinut useita eri kilpailuja sekä teatteri esityksiä. Mikko on opettanut myös useampia kotkalaisia voimistelijoita ja auttanut heitä saavuttamaan tavoitteensa!

Tällä hetkellä Mikko luotsaa tanssikoulun aikuiset 2 ja 3 ikäryhmien kisajoukkueita ja pitää soolo sekä paritanssi tunteja. Mikolle tanssinopetus on sydämen asia. Tärkeintä hänelle on nähdä tanssijan iloiset kasvot sekä uuden oppimisen innostus. Tulitpa tanssi tai jumppatunnille, Mikon kanssa hyvä mieli on taattu. Mikko on tanssialan tosi ammattilainen joka johdattaa aloittelijan sekä konkarin tanssin saloihin!

 

EMMA VIKMAN

Emma on tanssija, tanssinohjaaja sekä liikuntaneuvoja. Hän on kulkenut vanhempiensa jalan jäljissä ja aloittanut tanssin jo polven korkuisena. Emma toimii lasten ja nuorten vastaavana opettajana, mutta mielellään liikuttaa myös aikuisia ja ikääntyviä. Emma on tanssinut useissa eri teatteri esityksissä sekä tapahtumissa. Tanssiurallaan hän on saavuttanut useita mitallisijoja. mm vakiotanssien IKM kultaa vuonna 2021. Emma oppilaatkin ovat varsin menestyneitä, sillä hänen oppilaansa ja koreografiansa ovat tuoneet Kotkalle useamman Suomen mestaruus mitallin.

Tällä hetkellä Emma opettaa alkeis sekä jatkotunteja sekä koreografioi kisaryhmiä. Emma tekee myös yksilövalmennusta erilajien parissa, auttaen mm luistelijoita vahvistamaan kehon liikekieltä. Tunneillaan hän pitää tärkeänä myös tanssi tekniikan opettelun lisäksi tuoda oppilailleen onnistumisen kokemuksia. Emma on positiivinen ilopilleri joka jakaa tanssin iloa hymyissä suin!

Emman motto onkin “Great dancer are not great because of their technique. They are great because of their passion”

KATRI VIKMAN

Katri on toinen tanssikoulun perustajista, diplomitanssinopettaja sekä kansainvälinen tuomari. Katri on elänyt tanssille jo pienestä tytöstä lähtien ja opetustaustaa onkin kertynyt jo oli 35 vuotta.

Suurimpina saavutuksina urallaan hän pitää 6x Suomen mestaruuksia vakiotansseista ja Maailmanmestaruus kisoista 7 sija. Lisäksi hänellä on useampi showtanssin Suomenmestaruus mitalli.

Katrin opetus keskittyy kilpatansseihin. Hän onkin Have Step ry valmennusvastaava. Katrin näet opettamassa myös Kouvolassa sekä Lappeenrannassa. Hän on tanssin monitaituri ja hänen oppilaat ovatkin voittaneet useita mestaruuksia ja pitkäjänteinen työ jatkuu edelleen.

Tanssikoululla Katri opettaa aikuisten ja lasten soolotunteja sekä paritansseja.

Katri on iloinen opettaja, joka kannustaa oppilaansa parhaimpiin suorituksiin. Hänen opetuksessa vain mielikuvitus on rajana. Katrin motto on “Moka on lahja”

 

AINO-LEENA JUUTINEN

Aino-Leena on monipuolinen tanssija, jolla on yli 20 vuoden kokemus useista eri tanssilajeista. Aino-Leena tanssii TWRK CRWE by Tinze – joukkueessa ja on esiintynyt useissa musiikkivideoissa ja televisiotuotannoissa.

Aino-Leena ajattelee tanssissa olevan parasta esiintyminen ja hauskanpito; ulospäin saa näkyä, että nauttii!

Aino-Leena opettaa tanssikoululla twerk ja commercial tunteja.

 

 

 

 

 

DANIEL DEKHTYAR

Daniel on Kotkasta kotoisin oleva tanssinohjaaja. Daniel on aloittanut tanssin Katrin ja Mikon opetuksessa jo pienestä pojasta lähtien. Tanssiuran aikana matkaan on kertynyt Suomen mestaruuksia sekä kansainvälisten kilpailuiden voittoja.

Danielin unelmana on ollut tanssinopettajan ura ja opetustaustaa onkin nyt kertynyt jo useampi vuosi.

Danielin tanssitunnit ovat hauskoja, mukaansatempaavia sekä kokemusrikkaita. Mukavassa ilmapiirissä on tanssin iloa!

 

MERI VUOHELAINEN

Meri on 18- vuotias tanssinohjaaja sekä lähihoitaja Kotkasta.

Tunneilla hän pyrkii tuomaan jokaiselle tanssin iloa, tekniikkaa unohtamatta. Meriin törmäät tanssikoulun pienten lasten tunneilla.

Merin kanssa on hyvä meininki ja tanssitaan aina hymyissä suin!

KIA LEHMUSKOSKI

Kia on aloittanut tanssin 6 vuotiaana, siitä lähtien tanssi on kuulunut hänen jokapäiväiseen elämään. Kia on saavuttanut urallaan useita finaali sijoja niin Suomessa kuin kansainvälisestikkin. Hän on myös edustanut Suomen maajoukketta Singaporessa vuonna 2011.

Tanssi on kuljettanut Kiaa eteenpäin pitkälle. Hän on esiintynyt musiikkivideoilla, tehnyt paljon kilpailu koreografioita, toiminut tuomarina sekä hän on myös Tanssii Tähtien kanssa – tähti opettaja. Kia rakastaa esiintymistä, mutta nauttii myös monipuolisesta ja monenlaisesta tekemisestä tanssin parissa.

VILHELMIINA ROPPONEN

Vilhelmiina on tanssinut siitä asti kun jalat ovat kantaneet, hän on tanssikoulun oma kasvatti. Tanssi on alkanut tanssikoulun omassa aikuinen + taapero ryhmässä oman isänsä kanssa. 14- vuoden tanssiuraan on mahtunut paljon. Parhaimpana näistä Latino Show SM 3 sija vuonna 2021.

Vilhelmiina on aurinkoinen sekä innostava persoona. Hän kannustaa jokaisen parhaimpaan suoritukseen tanssin ilon kautta!

JASMINE JACKSEN

Jasmine on 26-vuotias Kotkalainen tanssin -ja liikunnanohjaaja. Ensikosketuksen tanssiin hän on saanut 6 – vuotiaana, jonka jälkeen palo tanssiin ja eri tanssilajeihin on syttynyt. Jasmine on opettajana kannustava ja energinen, ohjauskokemusta häneltä löytyy jo monen vuoden takaa. Tunneilla hän rohkaisee oppilaita heittäytymään. Hyvä fiilis ja yhteishenki on hänelle erittäin  tärkeää ja hän luo avoimen tunnelman tunneille, joille jokaisen on helppo tulla!


MASI SAUREN 

Masi aloitti tanssimisen 10-vuotiaana.

Ensimmäiset kilpailut olivat vuoden 1999 Suomen mestaruuskisat, joista ei vielä menestystä tullut. Seuraavina vuosina tilanne oli kuitenkin toinen ja Masi onkin voittanut mm. Breakdancen alle 16-vuotiaiden sekä Disco Freestylen että Hip Hop Muodostelman (S-crew) SM-kultaa. Masi on Swing-lajin 8-kertainen Suomen mestari. Lisäksi taskussa on sekä PM-hopea vuodelta 2009 että PM-pronssi vuodelta 2012. Masilla on myös useita finaalisijoituksia ja kuusi pronssimitalia World-cupin kisoista.

Tällä hetkellä Masi opettaa tanssikoululla Hiphop sekä Street lajeja ja kisaryhmiä.

 


 

PIA REKOLA

 

 

 

 

 


AURORA KORJUS

Aurora on saanut ensikosketuksen tanssiin 4 -vuotiaana. Into tanssiin syttyi 11-vuotiaana kun hän hyppäsi Street tanssien maailmaan. Tanssilajeja hän on tanssinut laidasta laitaan, mutta sydän sykkii erityisesti katutanssilajeille. Tällä hetkellä Aurora valmentaa TKV Street Kids – joukkuetta sekä pitää viikkotunteja.

Aurora nauttii esiintymisestä sekä tanssin luovuudesta. Hän on ohjannut tanssitunteja yli seitsemän vuoden ajan. Auroran tunneilla opitaan tanssin ilon ja onnistumisten kokemusten kautta. “Tanssi kuuluu kaikille”

 

 

 

 

 

 


 

YHTEYSTIEDOT

coach-tanssikoulu
have-step-tanssikoulu
coach-tanssikoulu

0400 741 898 / Katri

info@tanssikoulu.fi

Vesivallinaukio 5, 48600 Kotka

sport-tanssikoulu
subway-tanssikoulu
vane-tanssikoulu
vila-tanssikoulu
HAC-tanssikoulu
Intersport-tanssikoulu
lasten-tanssikoulu
Eija-tanssikoulu