ESITTELY

TANSSITAIDOLLA ILOA ELÄMÄÄN!

Tanssikoulu Vikman on perheyrityksenä toimiva yksityinen tanssikoulu. Tanssikoulun perustajilla Mikko ja Katri Vikmanilla on takanaan pitkä ja menestyksellinen ura kilpatanssijoina. Tanssikoulu on perustettu vuonna 1999 ja muuttanut omiin tiloihin Vesivallinaukiolle vuonna 2005. Vuonna 2008 Katrin ja Mikon tytär Emma astui mukaan ohjaajakaartiin ja mahdollisti tarjonnan laajentamisen myös lapsille ja nuorille.

Tanssikoulu on vuosien varrella saavuttanut useita tunnustuksia & palkintoja.

Opettajamme ja oppilaamme ovat voittaneet useita Suomen mestaruuksia sekä MM ja EM mitali sijoja.

Lähinnä sydäntämme on kuitenkin Kotkan kaupungin myöntämä Yrittäjä palkinto vuonna 2014 ensimmäisenä tanssikouluna Suomessa. Olemme myös kiitollisia saavuttaessamme Meripäivä paraatin voiton vuonna 2014 & 2017 sekä Kotkan kauppatien myöntämän Hyvän tahdon lähettiläs palkinnon vuonna 2016.

Tanssikoulu pyrkii olemaan osana kaupunkilaisten hyvinvointia päivittäin. Vuonna 2014 tanssikoulu järjesti suuren hyväntekeväisyys tapahtuman ”Tanssii tavisten kanssa” joka keräsi 7.500€ kymenlaakson keskussairaalan pikkupotilaille.

 

Tanssituntiemme perusarvoihin kuuluu positiivinen elämän asenne, kannustaminen ja toisen kunnioittaminen. Haluamme aina panostaa laadukkaaseen opetukseen, kaikki opettajamme ovat koulutettuja tanssin ammattilaisia, joka mahdollistaa tanssiharrastuksen omaksi iloksi tai innostuksen jatkuessa kilpalattioille asti. Tanssikoulun päämääränä on antaa oppilaille uusia elämyksiä, nautintoja, tanssin iloa sekä onnistumisen kokemuksia. Ammattitaitoinen ja vastuullinen opetus takaa näiden tavoitteiden saavuttamisen.

TANSSISALI

Tanssikoulu sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien päässä Karhulan keskustassa osoitteessa; Vesivallinaukio 5A, 48600 Kotka. (Karhulan linja-autoasemalta n.200m) Tanssikoulun edessä on ilmaista parkkitilaa sekä vierestä löytyy leikkipuisto ja Karhulan torin palvelut.

Tanssikoululla on käytössään kolme upeaa salia. Isoon saliin mahtuu noin 45 henkeä, pieneen saliin noin 15 henkeä sekä yläsaliin noin 30 henkilöä. Yläsali löytyy tanssikoulun vastapäisestä rapusta. (vesivallinaukio 5D)

Tiloistamme löytyy myös viihtyisä aulatila, lapsien puuhanurkka sekä henkilökunnan keittiö.

Tanssikoulun tiloja on mahdollista vuokrata liikunta/tanssitunteihin sekä tapahtumiin ja juhliin. Soita ja kysy lisää..

YHTEYSTIEDOT

coach-tanssikoulu
have-step-tanssikoulu
coach-tanssikoulu

0400 741 898 / Katri

info@tanssikoulu.fi

Vesivallinaukio 5, 48600 Kotka

sport-tanssikoulu
Eija-tanssikoulu
Intersport-tanssikoulu
vila-tanssikoulu
HAC-tanssikoulu
subway-tanssikoulu
lasten-tanssikoulu
vane-tanssikoulu